Hyvä ja järjetön vertailu

Myönnetään, itseään ja omia tuloksiaan tulee verrattua lähes automaattisesti toisiin ja muiden tuloksiin. Välillä se onkin ihan hyvä asia, toisen parempi tulos voi motivoida itseäkin yrittämään kovemmin ja kannustaa ottamaan oppia paremmilta. Välillä se voi myös laittaa omaa kuntoaan perspektiiviin ja auttaa löytämään omia heikkouksia ja vahvuuksia, mikä on arvokasta tietoa harjoittelua ajatellen. Vertailussa on siis paljon hyviä asioita, vaikka joskus se voikin ajautua myös kateuden puolelle, eikä vertailu todellakaan ole aina järkevää. Jos joku saa paremman ajan treenistä tai esimerkiksi kyykkää enemmän kuin sinä, on hyvä huomioida, että syyt tähän ”paremmuuteen” voi olla myös jossain aivan muualla, kuin paremmassa fyysisessä kunnossa.

2017_maaliskuu_riikka_voimala-13

Otetaan ensimmäisenä esimerkkinä vaikka kehon mittasuhteiden erilaisuus. Olli Haataja on jo kirjoittanut Lihastohtorin blogiin loistavan kirjoituksen siitä, miten kehon erilaiset mittasuhteet vaikuttavat kyykkäämiseen, joten jos et ole vielä käynyt kyseistä tekstiä lukemassa, niin suosittelen! Lisäksi kehon mittasuhteiden vaikutus on hyvä muistaa muissakin liikkeissä. Lyhyempiraajaiset saavat etua kyykyn lisäksi myös esimerkiksi penkkipunnerruksessa ja käsilläseisontapunnerruksissa, sillä heidän ei tarvitse kuljettaa kuormaa yhtä pitkää matkaa, kuin pidempiraajaisten. Toisaalta taas pidemmät raajat tuovat etua mm. juoksuun ja boksihyppyihin. Toisin sanoen kahden samanpituisenkin urheilijan suoritustekniikat voivat erota merkittävästi toisistaan, jos heidän kehon mittasuhteet ovat erilaiset, puhumattakaan lyhyiden ja pitkien urheilijoiden erilaisista vahvuuksista.

Ulkoisesti havaittavien anatomisten eroavaisuuksien, kuten pituuden, painon ja kehon mittasuhteiden lisäksi suoritukseen voi vaikuttaa myös kaikki se, mikä ei ole suoraan ulkoisesti havaittavissa. Luut, lihakset, jänteet ja lihaskalvot sekä näiden kaikkien keskinäinen järjestäytyminen voi myös osaltaan joko helpottaa tai vaikeuttaa erilaisten liikkeiden suorittamista. Toki esimerkiksi liikkuvuutta pystyy lisäämään harjoittelun avulla, mutta joidenkin anatomisella rakenteella ei yksinkertaisesti mennä sellaiseen asentoon, mikä saattaa toiselle mennä alkulämmittelystä. Tämän on huomannut varmasti moni vammasta kuntoutuva: loukkaantunut raaja ei välttämättä vielä pitkiin aikoihin pysty terveen raajan suorituksiin, vaikkei ulkoisesti mitään eroa olisikaan havaittavissa.

Geenit on määrittäneet hyvin pitkälti meidän pituuden sekä kehon mittasuhteet, mutta lisäksi meidän geeniperimä vaikuttaa myös moneen muuhunkin harjoitteluun vaikuttavaan asiaan. Toisilla on jo syntyjään enemmän hitaita lihassoluja, kun taas toisia on siunattu suhteellisesti suuremmalla osuudella nopeita lihassoluja. Ensin mainitut menestyvät luonnostaan paremmin kestävyyslajeissa, kun jälkimmäisille nopeus- ja teholajit ovat eniten omiaan. Lihassolujakaumaa pystyy kyllä muokkaamaan harjoittelulla, mutta kuten sanottu: geeniperimä vaikuttaa paljolti siihen, miten paljon muokkausvaraa on. Toiset joutuvat työskentelemään useita vuosia saadakseen muutaman kilon lisää lihasmassaa, kun toisiin sama massa voi tarttua yli puolet lyhyemmässä ajassa. Ja toki rasvattoman massan muokkaamisen lisäksi geenit vaikuttavat myös siihen, miten helposti voimme lisätä tai vähentää elimistömme rasvamassaa.

squat3

Tämän kaiken lisäksi suoritukseen vaikuttaa aina myös kasa muita taustatekijöitä sekä tietysti henkinen fokus. Miten hyvin on vaikkapa viime aikoina nukkunut? Onko ruokailu ollut optimaalista? Millaista harjoittelu on ollut ennen suoritusta? Onko lepoa ollut riittävästi? Onko takana sairastelujaksoja? Millainen motivaatio suoritusta kohtaan oli? ym. Niin monta eri tekijää tulisi ottaa huomioon, ennen kuin pystyisi arvioimaan puhtaasti fyysisessä kunnossa esiintyviä eroja. Tällä kaikella haluan siis korostaa sitä, ettei vertailussa aina ole järkeä, eikä siitä kannata masentua saati ylpistyä liikaa, jos joku onkin parempi tai huonompi jossain yksittäisen päivän yksittäisessä suorituksessa. Parasta olisikin verrata itseään pääasiassa vain itseensä: miten suoriutui vaikkapa vuoden takaiseen verrattuna tai miten päivän treeni kulki omaan ”perustasoon” nähden.

JOTEN: Vertailu on luonnollista ja se voi olla myös positiivinen asia, mutta kannattaa muistaa, ettei asiat ole aina niin yksinkertaisia. Toinen ei välttämättä ole parempi isompien treenimäärien, paremman itsekurin tai toimivamman harjoitusohjelman takia, vaan esimerkiksi jonkin anatomisen eroavaisuuden, tasapainoisemman elämäntilanteen tai muun taustatekijän vuoksi. Toisaalta ei tähänkään kannata aina lohduttautua, vaan joskus on myös hyväksyttävä toisten paremmuus, oli syy siihen mikä tahansa. Jos kuitenkin huomaa vertailevansa itseään jatkuvasti toisiin, voi tämän yrittää kääntää nimenomaan voimavaraksi: hakea toisilta motivaatiota omaan harjoitteluun ja vinkkejä hyvistä harjoituksista. Negatiivisena tunteena kateus ja liiallinen vertailu on kuluttavaa ja katkeroivaa, mutta ”terve kateus” voikin toimia osaltaan eteenpäin vievänä voimana.

Kuvat: Otto Rosti / taffer.fi