Just wait

Hyvin kulkevaan treeniin tarvitaan yksinkertaisimmillaan tasan kahta asiaa: tarpeeksi motivaatiota ja toimiva fysiikka. Kun nämä molemmat ovat kunnossa, kulkee treeni parhaimmillaan kuin unelma, mutta jos kumman tahansa kanssa on ongelmia, ei treenikään voi kulkea ongelmitta. Yleisellä tasolla tavallisempaa on kai se, ettei motivaatiota löydy tarpeeksi, vaikka fysiikan puolesta mikään ei estäisikään treenaamista. Mutta aivan yhtä tuskaa on päinvastainenkin tilanne: motivaatiota kyllä löytyisi, mutta kroppa ei ole valmis vastaanottamaan treeniä. Ja juuri tämän kanssa mulla onkin ollut hyväksymistä nyt alkuvuodesta.

SONY DSC

Viime vuoden lopulla huomasin motivaation palailevan syksyn kuopasta vähitellen ennalleen ja ajattelin, että tammikuussa voisin alkaa taas treenaamaan ihan tosissaan. Ja niin aloinkin, mutta kroppa päätti heti kertoa sen olleen huono idea. Yksi kova treeni, jonka jälkeen keho nosti lämpöä ja makasin seuraavat kolme päivää sängyssä, vedellen 10 tunnin yöunien päälle vielä viiden tunnin päiväunia. Tapaus saattoi tietysti johtua monestakin asiasta, mutta kun sen päälle lisätään jo kolmatta kuukautta jatkuneet nukahtamis-, palautumis-, ruoansulatus- ja hormonitoiminnan ongelmat, on viesti aika selvä: keho on jo valmiiksi sellaisessa stressitilassa, että kova treeni olisi sille yksinkertaisesti liikaa.

Siinä missä viime syksyn odottelin motivaation palautumista ja pään selkiytymistä, jatkuu odotus nyt sen suhteen, että myös keho lähtisi toimimaan normaalisti. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että äsken kisatut Winter Warit ja edessä olevat Openit ovat nostaneet motivaation korkeammalle kuin pitkään aikaan! Tekisi mieli asettaa itselleen tavoitteita niin treenaamisen kuin kisaamisenkin suhteen, mutta ilman minkäänlaista aikataulua se on aika mahdotonta. Ja pahinta tässä onkin juuri se, ettei voi yhtään tietää kuinka kauan odottaminen vielä jatkuu.

Vaikka tiettyyn pisteeseen asti tekee päällekin hyvää ottaa treenien suhteen vähän kevyemmin, alkaa sitä jossain vaiheessa väkisinkin janoamaan taas tuloksia ja kehitystä. Siinä mielessä olen tietysti onnellinen, että pystyn tekemään edes ylläpitävää treeniä. Mikään paikka ei ole loukkaantunut ja kaikkea pystyy kyllä harjoittelemaan, kunhan muistaa tehdä kohtuudella. Omia ennätyksiä ei kuitenkaan pistetä uusiksi puolikuntoisena ja on valehtelematta aika rankkaa katsoa, miten toiset jatkaa kehittymistä samalla kuin itse polkee vaan paikallaan. Mutta lopulta on vaan luotettava siihen, että jossain vaiheessa kaikki toimii taas niin kuin pitääkin ja molemmat on 100% pelissä mukana: niin pää kuin kroppakin. Siihen asti, odotus jatkuu.

Kuva: Mikko Palosaari / @burnisland
Kuvan trikoot: ZeroPoint Athletic Tights