No excuses – yes actual causes

Treenaamiseen liittyvissä motivaatiokuvissa törmää aika useinkin ”no excuses” -mantraan tai johonkin muuhun vastaavaan. Aina löytyy kyllä aikaa/motivaatiota/puitteet suorittaa treeni, jos vain tarpeeksi haluaa.

If you really want something, you’ll find a way. If not, you’ll find an excuse.

Sinänsä joo ihan käypä ajatus, mutta tässä suoritusyhteiskunnan kontekstissa ei välttämättä se toimivin ajatus kuitenkaan. Mitä sitten, kun niiden todellistenkin syiden ajatellaan olevan vain tekosyitä? Ei suoda sen verran armollisuutta itseään kohtaan, etteikö treeniä voisi jättää väliin aivan helvetillisen työpäivän/kamalien opiskelukiireiden/sairastuneen lapsen tms. takia?

”Kaikki syyt olla liikkumatta ovat tekosyitä” on typeästi sanottu, oli se sitten kuinka itse presidentti Kekkosen mielipide tai ei. Joskus elämässä vaan on tärkeämpiäkin asioita kuin treeni ja vaikka liikunta kuinka hyvää tekeekin, ei se vaan aina ole ratkaisu kaikkeen.

img_7200

On täysin ok jättää treeni välistä. On täysin ok olla treenaamatta viikko, vaikka kuukausi jos siltä tuntuu. Joskus sitä vaan tarvitsee, jos ei yksinkertaisesti riitä niitä voimia, aikaa tai motivaatiota. Joskus on parasta antaa itsensä vaan olla ja mennä oman jaksamisensa rajoissa. Tätä näkökulmaa vaan korostetaan aivan liian vähän. ”Get your shit done!” -ajattelutapaa taas työnnetään koko ajan naamalle.

Mä oon priorisoinut tänä syksynä oman henkisen jaksamiseni treenikehityksen edelle, osittain pakosta ja osittain halusta. Treenejä saattoi yhdessä vaiheessa tulla vain 2-3 per viikko tavallisen 5 x vko sijaan, enkä ottanut siitä itselleni lainkaan huonoa omatuntoa. Vain se pelotti, että jos motivaatio ja jaksaminen ovatkin hukassa pidempään ja putoan aivan nollille oman kuntoni kanssa.

Mutta motivaatio alkoikin palailemaan yllättävän nopeasti. Vähitellen treenistä tuli taas rutiini ja siihen sai jotain järkeäkin. Toinen polku olisi voinut olla sekin, että olisin vain puskenut väkisin eteenpäin silloin, kun olisi pitänyt pysähtyä ja romahdus olisi tullut joskus myöhemmin. Aivan varmasti jompikumpi olisi nimittäin lopulta pettänyt: pää tai kroppa. Ja siinä vaiheessa parin viikon kevyempi treenijakso ei välttämättä enää olisikaan riittänyt normalisoimaan tilannetta.

img_3718

Jos koet, että liikunta on sun keino selviytyä hankalinakin aikoina, niin tottakai silloin kannattaa pitää niistä treeneistä kiinni ja liikkua. Mutta jos koet, että liikunta on vaan yksi ylimääräinen stressitekijä jo valmiiksi kuormittavassa tilanteessa, niin silloin kannattaa oikeasti kuunnella vain itseään. Ei Kekkosta.