Koska elämä ei ole pelkkää hymyä

Positiivisesta ajattelusta ja onnellisuuden tavoittelusta on näyttänyt tulevan eräänlainen trendi viime aikoina. Instassa vilisee päivittäin erilaiset ”Stay Positive” voimalauseet ja onnellisuudesta on tullut elämän tärkein tavoite. Vaikka ajatus onkin sinänsä kaunis ja hyvä, on siinä menty mielestäni jo hieman yli. Kaikki negatiiviset ajatukset ja tunteet pitäisi muka aina pyrkiä kääntämään positiivisiksi ja kaikkein p*skimmistakin päivistä pitäisi keksiä jotain hyvää. Aivan kuin olisi väärin tuntea jotain muutakin kuin onnea, iloa ja kiitollisuutta? Että olisi huonompi ihminen, kun joku pieni asia sattuu ärsyttämään tai on vaikka muuten vaan huono päivä?

20151108-DSC_1190

Positiivisuus on hyve ja siihen tuleekin pyrkiä, mutta sen ei tarvitse, eikä se voikaan olla ainoa oikea olotila. Onni tai ilo on kuten mikä tahansa muukin tunne – lyhytaikainen kokemus tai reaktio. Se on oikeastaan aika vaarallinenkin tie, jos lähdetään kieltämään itseltään negatiivisia tunteita. Jos vihaisina tai surullisina väännetään väkisin hymy naamalle ja työnnetään nuo ikävät tunteet syrjään, ei itselle selviä välttämättä koskaan, mistä nuo tunteet edes tulivat. Unohdetaan pohtia miksi olen surullinen tai mikä tässä ärsyttää ja keskitytään vaan siihen, että elämä olisi taas mahdollisimman pian kivaa ja vaaleanpunaista. Negatiivisia tunteita ei tuolloin myöskään opita käsittelemään, jos ne vaan suoraan korvataan jollain muulla tunteella.

Jostain syystä ajatellaan, että ’täysillä eläminen’ on vaan sitä onnen kautta elämistä. Mutta eikö elämä silloin nimenomaan jää vajaaksi, jos tunneskaalasta onkin leikattu puolet pois? Viha, suru ja pelko ei ehkä ole niitä mukavimpia tunteita, mutta ne kuuluvat elämään ja ne kaikki kertovat meille jotain. Ne kertovat meille, jos emme pidä jotakin asiaa oikeudenmukaisena, jos jokin asia harmittaa tai jos jokin tuntuu epäilyttävältä tai vaaralliselta. Niiden olemassaololle on syynsä, ne eivät ole pelkästään pahoja ja niiden tunteminen on täysin normaalia ja ennen kaikkea täysin hyväksyttävää!

20151108-DSC_1199

Elämästä saa ja pitääkin nauttia, mutta onnellisuuden tavoittelua ei pidä vetää överiksi! Väittäisin, että onnellisimpia ovat sitä paitsi ne kaikkein tasapainoisimmat ihmiset – ne joiden elämään kuuluu ilon ja onnen lisäksi myös surua, ahdistusta, kiukkua ja ärtymystä. Ja tärkeimpänä: ketkä hyväksyvät itsellään kaikki nuo tunteet! Onhan se nyt melko väkinäisen tuntuista, jos täytyisi koko ajan vakuutella itselleen (ja muille) sitä, miten ihanaa elämä on ja miten paljon rakastaa kaikkia ja kaikkea.

Pysykää siis ihmeessä positiivisina ja hyväntuulisina, mutta sallikaa itsenne tuntea kaikkia muitakin tunteita. Ei positiivinen ihminen ole sellainen, jota ei ikinä harmita tai joka ei ikinä ole huonolla päällä. Negatiivisiakin tunteita tarvitaan, joten voidaanko mielummin vaan hyväksyä ne, kuin yrittää työntää niitä väkisin syrjään? Kiitos.

Kuvat: Otto Rosti / Taffer

Read More

Being weaker means only more room for development

IMG_1216

Aina crossfit-kisoja katsellessa tai tosissaan kilpailemisesta haaveillessa mua alkaa mietityttämään oma taso verrattuna tämänhetkiseen Suomen crossfit-huippujen tasoon. Ja ehkä vähän masennun. Kisoissa näkee toisten nostavan yli 20 kiloa isompia rautoja painonnostoliikkeissä mitä itse, ja liikuttelevan kevyen näköisesti sellaisia painoja, minkä alle itse tuntisi lyyhistyvänsä. Sitten mietin, että jos nuo on tuossa kunnossa nyt ja jatkaa harjoittelua, niin miten helkkarissa tulen ikinä saavuttamaan heidän tasonsa, vaikka itsekin jatkaisin treenaamista sinnikkäästi?

Paitsi että ne toiset on ehkä harjoitelleet crossfitia vähän pidemmän aikaa. Tai jos ei crossfitia, niin taustalta voi löytyä useiden vuosien kokemusta vaikka yleisurheilusta tai voimistelusta. He ovat saaneet kehittää tässä lajissa vaadittavia taitoja pidemmän aikaa, tai ehkä lähtökohdat on olleet paremmat. Jalkapallotaustalla ei vaan heti vaihdeta crossfitiin ja tempasta 60 kiloa. Tai ainakaan minä en.

Ja tän jälkeen tajuan vihdoin sen, että mä oon vielä pahasti kehitysvaiheessa. Mulla on taitoja oppimatta ja varaa kasvattaa voimatuloksia vielä vaikka kuinka. Vaikka kehitys onkin hidastunut jo siitä mitä se parhaimmillaan on ollut, on se edelleen selvästi nousujohteista. Uusia PR:iä tulee tasaiseen tahtiin, eikä kehitys ainakaan suurimmaksi osaksi tunnu junnaavan paikallaan.

IMG_1218

Entä sitten ne useampia vuosia lajia harrastaneet? Heillä sitä kehittymisen varaa ei olekaan enää niin paljon. Uusia PR-painoja tuskin nostellaan joka toinen kuukausi, eikä hapenottokykykään kehity enää niin nopeaan tahtiin, kuin aloittelijana. Töitä tarvitsee tehdä entistä enemmän, jotta kehitystä vielä tulisi, ja sekin vähäinen antaa odottaa itseään.

Aloittelijoilla ja heikommilla on siis etulyöntiasema tässä mielessä. He saattavat kehittyä vuodessa aivan älyttömästi, saada hurjasti lisää voimaa ja oppia paljon uusia taitoja. Huiput taas saattavat olla tyytyväisiä, jos he saavat vuoden aikana parannettua edes muutamalla kilolla omia voimatuloksiaan, tai revittyä edes muutaman sekunnin pois jostain suorituksestaan. Jos altavastaajan asemasta vaan jaksaa tehdä sitä duunia ja treenata säännöllisesti, niin pitkässä juoksussa ero sinne huipulle nimenomaan kapenee, ei suurene entisestään. Pitää vaan uskoa itseensä ja jaksaa tehdä töitä sinnikkäästi!

Read More

Voimailevat naiset isoja ja rumia?

Idean, ja oikeastaan toiveenkin tämän tekstin kirjoittamiseen sain painonnostovalmentajaltamme Jykältä. Vaikka itse pyörinkin sellaisissa piireissä, missä isot lihakset naisilla ovat pikemminkin toivottavia kuin kauhun asia, on joillakin silti edelleen vahvoja ennakkoluuloja naisten voimaharjoittelusta. Kova treeni ja raskaat painot saavat lihakset muka kasvamaan liian isoiksi, ja siro kroppa muuttuu hetkessä isoksi ja rumaksi. Yeah right..!

IMG_7101

Vaikka fitness ja lihasten hankkiminen onkin ollut enenevässä määrin hallitseva trendi viime aikoina, on monilla naisilla edelleenkin ennakkoluuloja voimaharjoittelua kohtaan. Pelätään, että voimailu ja varsinkin raskailla painoilla treenaaminen tekee liian isoksi ja epänaiselliseksi, eikä sitä sen takia haluta harrastaa. Salilla käydessä tehdään korkeintaan ”kiinteyttävää treeniä”, pitkiä sarjoja pienillä painoilla, koska isommat painothan saattaisi vahingossa kasvattaa lihaksiakin! Päälle kulutetaan kroppaa vielä runsaalla aerobisella liikunnalla niin, ettei vahingossakaan pääse lipsahtamaan sinne anabolisen, lihasmassaa rakentavan tilan puolelle..!

Ennakkoluulot voimaharjoittelusta ovat joillain tosiaankin vielä sitkeässä, mutta ne ovat täysin turhia ja jossain tapauksissa myös aivan vääriä. Voimaharjoittelu ei kasvata naisista ”liian isoja”, ellei sitten raada useita vuosia ja tee tosissaan töitä lihasmassan hankkimisen eteen! ”Liian iso” on myös hyvin suhteellinen käsite, ja ainakin omasta mielestäni selvästi lihaksikkaammatkin naiset ovat todella kauniita! Pyrin itsekin kasvattamaan vielä reilusti omaa lihasmassaani pelkäämättä ollenkaan, että tulisin jossain vaiheessa muka ”liian isoksi”!

Jos miettii painonnostajaa, niin kieltämättä se ensimmäinen mielikuva on juurikin joku isompikokoinen nainen tai mies liikuttelemassa aivan hurjia rautoja. Totta kai, koska juuri ne raskaimpien sarjojen nostajat saavat useimmiten eniten huomiota medialta, ja ovat muodostaneet stereotyyppisen kuvan painonnostajasta. Moni ajatteleekin painonnostoa juuri sellaisena – isojen naisten ja miesten hommana, jossa liikutellaan aivan käsittämättömän isoja painoja. Kuitenkin suurin osa painonnoston harrastajista on selvästi sitä raskainta sarjaa kevyempiä, täysin eri luokkaa niihin yli sadan kilon painoisiin nostajiin verrattuna! Ja lihaksikkaita ehkä, muttei todellakaan mitenkään liian huomiotaherättävällä tavalla!

IMG_7046

”Sopivan lihaksikkaaksi” voi sitä paitsi tulla muutenkin, kuin niillä ”kiinteyttävillä” pumppailutreeneillä tai alkamalla harrastamaan fitnesstä. Esimerkiksi juuri painonnoston avulla saa terveen näköisen kropan samalla, kun kehittää suorituskykyään. Harva fitness-urheilija tai sen tyyppisesti treenaava jaksaa panostaa niin paljon aikaa mm. räjähtävyyden, koordinaation sekä liikkuvuuden harjoitteluun, kuin painonnostoa harrastavat! Kehoa opitaan käyttämään aivan uudella tavalla, kun tehdään monimutkaisia, koko vartaloa kuormittavia liikkeitä niiden eristettyjen pumppausliikkeiden sijaan. Ja vaikka kaikki pitävätkin vähän eri asioista, niin ainakin omasta mielestäni painonnoston harjoittelu on myös todella paljon mielekkäämpää salitreenaamiseen verrattuna!

Jos siis painonnoston aloittaminen tai voimatreenissä raskaampien painojen nosteleminen epäilyttää jotakin edelleen ulkonäöllisten seikkojen takia, niin unohda kaikki ennakkoluulot! Ei ne lihakset sieltä pamahda esiin yhden kovan treenin jälkeen, eikä itseasiassa vielä useiden kymmenienkään treenien jälkeen! Jos voimailu ei tunnu kivalta, niin silloin sitä ei tietenkään kannata harrastaa, mutta pelkästään isoksi tulemisen pelon takia harrastusta ei kannata tyrmätä! Kannattaa antaa sille mahdollisuus, jonka jälkeen saattaakin huomatakin pelkästään positiivisia muutoksia, niin suorituskyvyssä, kuin ulkonäössäkin! :)

Read More