Vieraskirjoittaja – Sanna Venäläinen

Hei kaikki älkää hämmästykö ehkä hieman normaalista poikkeavaa kirjoitustyyliä, sillä tekstin takana kirjoittelee Sanna. Riikka pyysi, että voisin tehdä jonkinlaisen vierailijakirjoituksen tai miksi sitä ikinä halutaankaan kutsua. Päätin tarttua haasteeseen. Onhan elämässä aina kiva kokeilla jotain uutta, jotain sellaista, mitä on joskus saattanut miettiä, mutta ei sitten kuitenkaan.

sanna2

Kuulin ensimmäisen kerran Riikasta opiskelukaveriltani. Kaverini kertoi minulle Riikan blogista, tytöstä, joka on hurahtanut Crossfittiin ja kirjoittaa siitä blogissaan. Kyseinen ystäväni vakuutteli, että myös minä hurahtaisin – kerroin hänen olevan väärässä! Lopulta kuitenkin päädyin harrastamaan Crosfittiä. Kerran ollessani salilla onnittelin Riikkaa Karjalan Kovin kisapaikasta ja hän kertoi vastaavasti innoissaan, kuinka hänen äitinsä oli sanonut äitiemme olevan työkavereita. Olin siis tiennyt Riikan jo vuosia, mutta tutustuin häneen paljon myöhemmin. Onneksi tutustuin!

Riikka on uskomaton tsemppari ja yksi parhaimmista hetkistä oli jakaa elokuun Karjalan Kovin kilpailuiden kotimatka. Käydä yhdessä läpi kaikki viikonlopun koitokset, iloita onnistumista ja miettiä, missä voisi ensi kerralla olla parempi. Kuka muu voisi tehdä sen paremmin kuin ystävä, joka on mitellyt samaisella areenalla?

Harrastan Crossfittiä ja kun treenaan teen sen kunnolla. Keskityn treeniin jo ennen salille menoa ja pyrin syömään riittävästi ennen ja jälkeen treenin, jotta jaksan tehdä parhaani. Silloin, kun en ole salilla tai salikavereiden kanssa, en ajattele olevani crossfittaaja. Se ei hallitse elämääni, vaikka onkin iso osa sitä. En yleensä edes katso, mitä seuraavan päivän treeni pitää sisällään. Tällöin voin keskittyä jokaiseen treeniin kerrallaan, enkä esimerkiksi ”säästele” seuraavalle päivälle tai murehdi sitä, mitä ”pahaa” on tiedossa.

Treeniohjelmani tuntuu koostuvan lähinnä heikkouksien harjoittelusta kyykyllä twistattuna. Kyykky on ehdoton lempparini, enkä varmaan kyllästy siihen koskaan. Paitsi viime syksynä, kun en Helsinki Showdownissa kyykkäämäni 51 toiston jälkeen kävellyt viikkoon ja loppujen lopuksi sairastuin moisesta koetuksesta. Yritän motivoitua heikkouksien harjoitteluun ajattelemalla, että kun olen tehnyt tarpeeksi monta toistoa, saatan pystyä lisäämään tämänkin liikkeen vielä vahvuuksieni joukkoon. Toki jotkut liikkeet kovasta harjoittelusta huolimatta eivät taida ikinä löytää tietään vahvuudeksi asti. Tempaus ja kippaamalla tehtävät käsilläseisontapunnerrukset tai lyhyet kevyillä kuormilla ja helpohkoilla liikkeillä suoritettavat metconit eivät vain tee kanssani yhteistyötä.

img_6226

img_6239

Nautin työtreeneistä, pitkäkestoisista treeneistä, joissa ei tarvitse mennä missään kohtaa aivan täysillä. Kyse on ennemminkin siitä, että jaksaa koko ajan mennä eteenpäin, eikä anna missään vaiheessa periksi. Treeneistä, joiden aloittaminen ei maistu, mutta joita tehdessä tajuaa vain pystyvänsä jatkamaan, kun on aloittanut viisaasti, eikä hötkyillyt. Jos joku niin loppukiriin pystyminen motivoi. Nautin yksin treenaamisesta siitä, että saan suorittaa oman treeniohjelmani läpi juuri siinä tahdissa kuin minulle parhaiten sopii. Välillä juttelen salilla olevien kavereiden kanssa ja välillä puurran täysillä keskittyen. Toisinaan metconeita tehdessä on kiva, että joku kirittää vierellä tai jakaa ”kärsimyksen”.

Kilpaileminen jännittää aina ja siitä on vaikea nauttia ennenkuin on saanut koko urakan päätökseen. Aiemmin hyppäsin seivästä ja hiihdin kilpaa. Hiihto oli matkasta riippuen paketissa suhteellisen nopeasti ja seiväshypyssä sai aina kolme yritystä jokaista korkeutta kohti. Crossfitissa yksi laji voi epäonnistua ja silti koko kilpailut voivat mennä hyvin, mutta jokaiseen lajiin on vain yksi mahdollisuus (onneksi :)). Parhainta ja pahinta on kai yhtä aikaa se, että koko kilpailu ratkeaa vasta usean lajin tai jopa usean päivän urakoinnin jälkeen. Kuitenkin se fiilis, kun voi kilpailujen jälkeen tuntea antaneensa kaikkensa ja olla tyytyväinen, motivoi sekä treenaamaan että astelemaan uudelleen kilpailukentälle. Vaikka kilpailuja seuraava päivä on yleensä aivan hirveä! Väsyttää, ruoka ei maistu, jatkuva tuskan hiki iskee pintaan jopa portaiden kävelystä, janottaa ja jokainen lihas huutaa lepoa, mutta silti nauttii siitä olotilasta.

sanna

Tällä erää en osaa sanoa enempää kuin että tehkää sitä mistä tykkäätte ja iloitkaa onnistumisista, oli ne millä elämän osa-alueella tahansa. Kaikilla on heikkouksia ja vahvuuksia, joiden hyväksyminen ja ymmärtäminen kehittää eniten – olipa kyse urheilusta tai ei.

– Sanna

Kuvat 1 & 4: Karjalan Kovin / Eino Ansio
Kuvat 2 & 3: Helsinki Showdownista 2015